10 kysymystä koronasta THL:n johtaja Mika Salmiselle

EDIT 25.5.2021: HOX! Koska vastauksia ei olla asianomaisilta saatu, olen keräämässä vahvimman tieteen ja tutkimuksen tarjoaman mahdollisimman puolueettoman sekä laaja-alaisen näkemyksen kuhunkin kysymykseen vastauksiksi. Vastaukset kirjaan punaisella tuonne alas. Tähän mennessä aiheet Ivermektiini ja PCR käyty läpi. Apua olen saanut ja se on edelleen tervetullutta. Tarkoitus on jakaa vain vahvistettua tietoa: [email protected]

Arvoisa professori Salminen, haluan kiittää Teitä ja koko THL:ta panoksestanne käsillä olevan kriisin hoidossa. On varmasti haasteellista olla se esillä oleva vastuunkantaja, jota kohden sormet herkästi kääntyvät osoittamaan aina jos jossakin on moitittavaa. Moni ei välttämättä huomaa kiittää ja antaa arvoa sille vaativalle työlle, jota Suomen eteen Teette valtavan paineen alaisena.

Internet on täynnä omasta mielestään toinen toistaan etevämpiä itse oppineita asiantuntijoita ja monella tuntuu olevan useista koronaan liittyvistä asioista joku enemmän tai vähemmän perusteltu kanta, joka saattaa poiketa THL:n linjasta paljonkin. Itse en ole asiantuntija, enkä pidä itseäni riittävän pätevänä arvioimaan vaikkapa nyt tehtyjen toimien oikeellisuutta. Tietoa on ollut vielä liian vähän kohdallani saatavilla. Olen kuitenkin osaltani yrittänyt perehtyä koronapandemiaan ja sen hoitoon meillä ja maailmalla ja ampua virheellistä tietoa alas. Samalla olen törmännyt muutamiin kummallisuuksiin, joita haluaisin suoraan ja avoimesti kysyä Teiltä.

Tähän artikkeliin on koostettu 10 internetin palstoilla vastaantullutta keskeisintä epäluuloa THL:n toimintaa kohtaan kysymysten muotoon asetettuina. Näiden kysymyksien tarkoitus ei ole levittää salaliittoteorioita, vaan päinvastoin tarjota loistava foorumi ampua ne kerralla rakentavalla tavalla alas.

Toivottavasti Löydätte arjestanne aikaa vastata näihin. Vastata Voitte kommentoimalla tähän postaukseen tai Halutessanne Voitte lähettää Vastauksenne myös sähköpostilla osoitteella [email protected]. Mikäli Vastaatte sähköpostitse, toivon Teidän antavan samalla Viestissänne luvan julkaista Vastauksenne täällä.

  1. 1. GREAT BARRINGTON JULKILAUSUMA

    Tällä hetkellä n. 57 000 tieteen tekijää tai lääketieteen harjoittajaa on allekirjoittanut nk. Great Barrington julkilausuman (https://gbdeclaration.org), jossa peräänkuulutettaisiin koronatoimien kohdistamista riskiryhmäläisiin, samalla kun muu yhteiskunta toimisi normaalisti. Tällä tavoiteltaisiin laumasuojan muodostumista luonnostaan taudin kiertäessä läpi koko yhteiskunnan. Julkilausumaa on kritisoitu ennen kaikkea syystä, että laumasuojaa ei tulisi hankkia sairastamalla, koska se olisi liian vaarallista.

    KYSYMYS: Onko THL puntaroinut julkilausuman allekirjoittajajoukon viestiä omissa linjauksissaan vai pitääkö THL esim. koronaa riskiryhmien sijaan koko kansalle todella vaarallisena?

    Jos olette jälkimmäisen kannalla, niin aiheesta on jonkin verran ristiriitaista tietoa mikä väistämättä ihmetyttää kansalaisia. Esim. tuore PPSHP:n Infektioiden torjuntayksikön VS OYL:n Teija Puhdon esitys kertoo 1) kaikkien kiertävien hengitystievirusten, myös koronan oireiden olevan samat: flunssa ja vakavana muotona keuhkokuume. 2) Valtaosa (yli 90%) sairastaa koronan hyvin vähäisin oirein ”lievä flunssa” ja vain pienelle osalle aikuisista aiheuttaa vakavan taudinkuvan (keuhkokuumeen), varsinkin yli 70v tai henkilöille, joilla on vakava perussairaus
Koronasta kansantajuisesti Teija Puhto, OYS 
COVlD-19 
Oireet aivan kuten tavallisessa flunssassa/keuhkokuumeessa/vatsataudissa 
(joskus oirekuvaan voi liittya maku/hajuaistin menetys) 
• Itamisaika 2-10 vrk, yleensa 3-5 vrk 
• Valtaosa (yli 90%) sairastaa koronan hyvin vahaisin oirein — "lieva flunssa" 
• Varsinkin nuoret hyvin lievaoireisia 
• Pienelle osalle aikuisista aiheuttaa vakavan taudinkuvan 
(keuhkokuumeen), varsinkin yli 70v tai henkiloille, joilla on vakava 
perussairaus 
Oireiden perusteella ei voi paätellä, että onko COVID vai muu flunssa 
OYS 
II 4) 39:22
Koronaviruksen vaarallisuudesta PPSHP:n infektioiden torjuntayksikön VS OYL Teija Puhdon esityksestä (https://youtu.be/Fm03OxzQh6Q)
  1. 2. IVERMEKTIINI

    Ivermektiinillä on useissa tutkimuksissa havaittu olevan todella tehokas vaikutus koronaa vastaan ja samalla se olisi myös erittäin edullinen työkalu epidemian hoidossa. Arvostetussa Pharmacy lehdessä julkaistiin hiljattain artikkeli Ivermektiinistä ja artikkelissa oli avointa ihmettelyä WHO:n vastahakoista linjaa kohtaan Ivermektiinin käytössä koronahoitona. Artikkelissa jopa melko suorasanaisesti kirjoitetaan, että ihmishenkiä menetetään nykyisellä WHO:n linjalla. Epäsuorasti jutussa myös epäillään ja ihmetellään WHO:n motiiveja.
    https://www.pharmacymagazine.co.uk/ivermectin-for-covid-19-a-cheap-drug-with-a-remarkable-effect

  2. Salaisuushan ei ole, että WHO:n rahoituksesta osa tulee lääkejäteiltä, joista puolestaan osa saattaa hyötyä taloudellisesti nyt käytettävistä rokotteista.  Ivermektiinin patentit ovat puolestaan jo rauenneet, eikä lähes ilmaisen Ivermektiinin tutkimukseen koronahoitona lääketehtaat halua rahojansa siten enää käyttää. Mikäli Ivermektiini on niin tehokas, kuin tähän saakka kertynyt tutkimusnäyttö antaa olettaa, on julkisilla terveydenhuollon katto-organisaatioilla perustehtävänsä mukaisesti haasteena ratkaista tämä talouden ja ihmishenkien säästämisen ristiriita. WHO on myös jääviyden suhteen ikävässä asemassa ja sen puolueettomuutta eri koronahoitojen priorisoinnin suhteen onkin epäilty useissa eri yhteyksissä.

    Ivermektiini on myös hyväksytty aiemmin merkittävästi nyt kertynyttä koronanäyttöä vaatimattomammalla näytöllä käypähoitosuositukseksi muihin sairauksiin ja todettu sangen turvalliseksi ja siedetyksi lääkevalmisteeksi vuosikymmenten saatossa. Ihmetystä on herättänyt, että samalla, kun Ivermektiinin tutkimuksen edistämiseen WHO:lla käytetään korkeintaan marginaalisesti resursseja, niin uuden teknologian rokotteisiin on WHO:lta resursseja löytynyt.

EU:n alueella Slovakia on ensimmäinen, joka on nyt ottanut ivermektiinin viralliseksi koronahoidokseen WHO:n linjasta poiketen.

KYSYMYS: Ivermektiinistä on tähän asti tullut lupaavia näyttöjä maailmalla. Millaista näyttöä vielä tarvittaisiin jotta WHO ja THL voisivat harkita Ivermektiinin suosittelemista käypähoitona?

LÄHTEITÄ:

https://covid19criticalcare.com/wp-content/uploads/2020/12/Meta-analysis-of-COVID-19-therapeutics-Dr-Paul-Marik-FLCCC-Alliance-v7.pdf

https://www.clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04701710

https://www.clinicaltrials.gov/ct2/show/NCT04701710

https://covid19ivermectin.info/clinical-trials/

https://hospitalpharmacyeurope.com/views/ivermectin-time-for-action/

EDIT 30.4.2021:
https://osf.io/wx3zn/

https://www.medincell.com/ivermectin

EDIT 19.5.
Politifactin faktantarkastussivusto esittää, että: ”Vain jotkut rajoittuneet tutkimukset osoittavat, että Ivermektiinillä olisi merkittävää hyötyä koronaviruksen hoidossa. Toiset tutkimukset puolestaan eivät osoita merkittävää vaikutusta. Useimmissa aihetta käsittelevissä tutkimuksissa on ollut pieni näytekoko tai muita rajoitteita. FDA ja muut vastaavat virastot lausuvatkin, että lisätutkimukset olisivat tarpeen, ennen kuin voidaan tehdä päätelmiä Ivermektiinin tehosta koronavirusta vastaan. FDA ei ole hyväksynyt Ivermektiiniä ehkäisemään tai hoitamaan koronavirusta” https://www.politifact.com/factchecks/2021/apr/23/instagram-posts/fact-checking-claim-about-use-ivermectin-treat-cov/

Vaikka Ivermektiiniä on jo lähes 40 vuotta käytetty jopa miljardiluokassa laskettavia annosmääriä ja sitä pidetään yleisesti varsin turvallisena, ei Ivermektiinikään ole täysin ongelmaton. Ivermektiini voi olla myrkyllinen maksalle ja munuaisille ja siksi (korona)hoidoissa on annettu usein mukana seleeniä ja E-vitamiinia. Hoitoon on lisätty myös usein D ja C-vitamiinia, dexametasoonia ja sinkkiä. Toisin sanoen voidaan spekuloida myös sillä mikä osuus hoidosta on ollut kuinkakin merkittävä.

Koska Ivermektiinin patentit ovat rauenneet, ei yksikään lääkeyhtiö ole valmis rahoittamaan laajoja tutkimuksia Ivermektiinin käytöstä koronahoitona, mitä mm. FDA tuntuisi peräänkuuluttavan. Julkisen rahoituksen turvin suoritettavat laajat tutkimuksetkin vielä antavat odottaa itseään. Samaan aikaan kuitenkin uuden teknologian koronarokotteet ja aihetta koskevat tutkimukset ovat saaneet julkisista varoista valtavan panostuksen., mikä on ollut omiaan herättämään kysymyksiä.

Politifactin faktantarkastussivuston väitteet Ivermektiinin koronahoitohyötyjen tutkimusnäytön puutteesta tai ristiriitaisuudesta on asetettu useiden ansioituneiden tutkijoiden toimesta kyseenalaiseksi. Onkin siis syytä tuoda julki useiden tutkijoiden esille saattamat väitteet tai vihjaisut mahdollisuudesta, jossa ivermektiinitutkimusten käsittely ja päätöksenteko olisi ollut useissa terveydenhuollosta vastaavissa organisaatioissa poliittisesti ja taloudellisesti ohjattua ja olisi aihetta epäillä epäeettistä rokotelobbausta tai jopa WHO:n tai FDA:n korruptiota: https://trialsitenews.com/news-roundup-dr-tess-lawrie-discusses-her-ivermectin-meta-analysis-the-fda-and-dr-andrew-hill/ sekä https://trialsitenews.com/news-roundup-scientific-misconduct-accusation-with-dr-andrew-hills-ivermectin-meta-analysis/ ja artikkeli tekstimuodossa täällä: https://trialsitenews.com/scientific-misconduct-associated-with-ivermectin-meta-analysis/

Aiemmin Ivermektiinille on annettu käypähoitosuositus toisiin sairauksiin kohtuullisen vaatimattomalla tutkimusnäytöllä. Eikö pandemiassa olisi syytä kääntää kaikki kivet?

EDIT 25.5.2021: Maailman 5. suurimmassa kaupungissa Mexico Cityssä on tehty koko väestön kattava tutkimus, joka osoittaa edelleen ivermektiinin kovan tehon: https://youtu.be/YnNchHI5H3o

EDIT 25.5.2021: Tässä videossa tutkijat/lääkärit keskustelevat WHO:n mahdollisesta virheellisestä toiminnasta aiheessa: https://youtu.be/zfqxCkJw0Rk

EDIT 25.5.2021: TIETEEN JA TUTKIMUKSEN TUOMIO: Tärkeää olisi pikaisesti ymmärtää mikä olisi terveydenhuollosta vastaavien katto-organisaatioiden mielestä riittävä tutkimusnäyttö, jotta pandemiatilanteessa voitaisiin hyödyntää Ivermektiiniä koronahoitona. WHO:n jääviys/puolueellisuuskysymys on tutkittava.

  1. 3. D-VITAMIINI

    D-vitamiinilla ja koronataudin tarttumisella sekä taudinkuvan vakavuudella (esim. sairaalahoidon tarve) on havaittu olevan vahva korrelaatio. On myös tutkimusten valossa vahvoja viitteitä D-vitamiinin toimivan tehokkaasti vastustuskykyä lisäävänä ja tulehdusta hillitsevänä lisäravinteena. Nyt Irlanti on julkaissut tieteeseen pohjaavan dokumentaation, jossa he korostavat vastaisuudessa D-vitamiinin roolia kansakuntansa terveydenhoidossa. (https://data.oireachtas.ie/ie/oireachtas/committee/dail/33/joint_committee_on_health/reports/2021/2021-04-07_report-on-addressing-vitamin-d-deficiency-as-a-public-health-measure-in-ireland_en.pdf)
    D-vitamiini on tutkimusten valossa varsin pieniriskinen ja ennen kaikkea edullinen työkalu, jolla ihmisten vastustuskykyä voisi parantaa.

    KYSYMYS: Miksi THL ei vielä ohjeista esim. aikuisväestöä 50-100 mikrogramman D3 vitamiinin päiväannoksiin lisäravinteina pimeinä vuodenaikoina?
  2. LÄHTEITÄ:

Analysis of vitamin D level among asymptomatic and critically ill COVID-19 patients and its correlation with inflammatory markers
https://www.nature.com/articles/s41598-020-77093-z

Association of Vitamin D Status and Other Clinical Characteristics With COVID-19 Test Results
https://jamanetwork.com/journals/jamanetworkopen/fullarticle/2770157

Calcifediol Treatment and COVID-19-Related Outcomes
https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=3771318

Effect of calcifediol treatment and best available therapy versus best available therapy on intensive care unit admission and mortality among patients hospitalized for COVID-19: A pilot randomized clinical study
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7456194/

Effect of Vitamin D3 Supplementation vs Placebo on Hospital Length of Stay in Patients with Severe COVID-19: A Multicenter, Double-blind, Randomized Controlled Trial
https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.11.16.20232397v1

SARS-CoV-2 positivity rates associated with circulating 25-hydroxyvitamin D levels
https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371%2Fjournal.pone.0239252

Short term, high-dose vitamin D supplementation for COVID-19 disease: a randomised, placebo-controlled, study (SHADE study)
https://pmj.bmj.com/content/early/2020/11/12/postgradmedj-2020-139065

The link between vitamin D deficiency and Covid-19 in a large population
https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2020.09.04.20188268v1

Vitamin D and survival in COVID-19 patients: A quasi-experimental study
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7553119/

Vitamin D Deficiency and Outcome of COVID-19 Patients
https://www.mdpi.com/2072-6643/12/9/2757

  1. 4. THL:N KORONATAPAUS- SAIRAALAHOITO- JA KUOLEMATILASTOINTI

THL on ansiokkaasti tilastoinut koko ajan laadukkaammin ja avoimemmin koronatapauksista. Moni itseoppinut koronatietäjä on kuitenkin tarttunut väitteeseen uhkan ja pelon suurentelusta tilastojen muodossa. Manipuloidut tai ainakin erikoisin tavoin kerätyt tilastot ovat heidän näkemyksensä mukaan ohjanneet kansan ja poliitikkojen mielipiteitä aiheessa. Poliitikot ovat tehneet viimeisen vuoden aikana meitä kaikkia koskettavia miljardiluokan päätöksiä, joiden seuraukset ovat kauaskantoiset. Päätöksenteon tukena poliitikoilla olisi hyvä olla aina paras käytettävissä oleva tieto sekä kansan tuki.
Paljon on arvostelua herättänyt nyt käytössä oleva koronakuolemien tilastointikäytäntö. Kuolema voi ymmärtääkseni päätyä koronakuolemaksi tilastoihin ja medioiden päivittäin rummuttamiin numero-otsikoihin jos kuolleella on kulunut alle 1kk positiivisesta koronadiagnoosista olipa todellinen kuolintodistukseen kirjattu kuolinsyy sitten mikä tahansa (kuten sydänkohtaus, tms.). Kun tiedossa on, että korona on osoittautunut vaaralliseksi nimenomaan ikäihmisille ja monisairaille, herää väistämättä kyseenalaistus, eikö olisi aiheellisempaa tilastoida kuolemat todellisten kuolintodistuksen kuolinsyiden, eli lääkärin  ensisijaiseksi merkitsemien syiden perusteella tämmöisen automaattisen ajallisen yhteyden (=tieteen vastainen) sijaan. Aiemmin esim. influenssakuolemien tilastoinnissa tämmöistä absurdilta kuulostavaa automaattista kirjaamiskäytäntöä ei ole ollut, vaan käytäntö on uusi ja koronapandemian mukana tullut – ilmeisesti WHO:n linjaus, koska käytäntö tuntuu olevan myös muualla maailmassa käytössä. Todelliset lääkärin arvioimat kuolinsyyt on siis kirjattu kyllä kuolintodistukseen, mutta tätä tietoa ei jostain syystä nyt olla haluttu julkistaa tai antaa päätöksenteon tueksi edes ”alustavana” tietona.
Positiivisen koronadiagnoosin on vieläpä ymmärtääkseni voinut saada terveydenhuoltojärjestelmästämme paitsi positiivisella PCR-testillä (= diagnoosissa U07.1 -merkintä), myös täysin ilman koronatestiä  todennäköisin syin epäiltynä (=U07.2-merkintä) pelkkien oireiden perusteella. Oireethan, kuten kohdassa 1) jo havaitsimme on kaikissa hengitystieviruksissa samat eikä oireiden perusteella voi päätellä onko kyseessä korona vai joku muu flunssan aiheuttaja.  Samanaikaisesti erikoisesti on PPSHP Puhdon esityksessäkin havaittavissa, että kaikkien muiden hengitystieviruksien paitsi koronan diagnoosit ovat  häviämässä maailmasta kuin taikaiskusta.
 

Koronasta kansantajuisesti Teija Puhto, OYS 
youtube.com on nyt kokoruututilassa 
HengitystieviruksiaPohJ0is- 
¯pohjanmaalla 
Oireet näissä 
kaikissa ovat 
denovirus 
ocavirus 
ikainfluenssa 
Influenssa A 
Influenssa B 
orona HKUI 
orona N163 
orona COVlD-19 
ko lasma 
arainfluenssa, 
arainfluenssa, 
arainfluenssa, 
arainfluenssa, 
ino/Enterovirus 
SVirus 
eensä 
OYS 
UNIVI 
II - 0 
i2 
2017 
154 
135 
3 
794 
438 
45 
2 
23 
12 
131 
29 
900 
324 
2 990 
2018 
138 
122 
3 
1 183 
1 420 
31 
7 
55 
14 
65 
35 
931 
723 
4 727 
2019 
266 
132 
8 
1 479 
9 
8 
59 
42 
30 
16 
126 
33 
1 097 
602 
3 907 
2020 
91 
77 
38 
345 
130 
27 
1 588 
13 
36 
29 
3 
26 
961 
561 
3 992 
2021 
18 
9 
1 
1 
2 
636 
3 
3 
1 
171 
2 
848 
samat! 
äet tiedot-vierittämällä ala
Muut hengitystievirukset -tai ainakin niiden diagnoosit ovat häviämässä maailmasta. PPSHP:n infektioiden torjuntayksikön VS OYL Teija Puhdon esityksestä (https://youtu.be/Fm03OxzQh6Q)

THL:n tilastoimat ja median ansiokkaasti uutisoimat koronatapaukset, tehohoitojaksot ja -kuolemat ovat useiden väitteiden mukaan osoittautuneet paikoin suurennelluiksi. THL on väitetysti tilastoinut koronatapauksiksi mm. pelkkiä koronaepäiltyjä ja tilastoja ei myöhemmin näiltä osin enää olla korjattu, vaikka useat epäilyt ovat osoittautuneet aiheettomaksi. 
 

Uusia Covid-19-tehohoitojaksoja erva-alueittain (epäilyt ja varmennetut) 
Teholle tuloviikko 
TYKS 
—TAMS —OYS ••KYS — HUS 
Kuva 1. Suomalaisilla teho-osastoilla viikkoina 11-2 (9.3.2020-17.1.2021) alkaneet hoitojaksot 
(yht. 956), joissa potilaalla on tulovaiheessa ollut tiedossa oleva COVID-19-infektio tai sen 
epäily. Kuvassa hoitojaksot on eritelty erikoissairaanhoidon erityisvastuualueiden (erva-aluei- 
den) mukaisesti; mukana ovat sekä yliopisto- että keskussairaaloiden teho-osastoilla toteutu- 
neet hoitojaksot. Eniten uusia hoitojaksoja alkoi viikolla 15 huhtikuussa 2020. 
Infektio on varmistunut runsaana puolella niistä potilaista, joilla Sitä on tulovaiheessa epäilty: 
17.1.2021 mennessä COVlD-19-infektio on varmistettu yhteensä 536 tehohoitojakson kohdalla. 
Näitä potilaita on hoidettu sekä Yliopisto- että keskussairaaloiden teho-osastoilla. Selvästi eni- 
ten tehohoitojaksoja (347) on ollut HUS-erva-alueen sairaaloissa.
THL:n tehohoitojaksojen tilastoinnissa on väitetty olevan havaittavissa suurentelua.

Myös THL:n sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden tilastoa on väitetysti manipuloitu hyvän tavan vastaisesti. Aiheeseen tarttui Ossi Tiihonen tässä kirjoituksessaan: https://www.ossitiihonen.com/2020/12/10/thl-vaarentaa-tilastoja-saadakseen-koronatilanteen-nayttamaan-pahemmalta/

EDIT 25.5.2021: Nyt THL on oikaissut tilastoja takautuvasti: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007988342.html

KYSYMYS: Kuinka luotettavan kuvan kansalle ja poliitikoille Mielestänne THL:n koronatilastointi antaa ja ovatko käytössä olevat tilastointikäytännöt Mielestänne tarkoituksenmukaisia?

  1. 5. PCR-KORONATESTAUS

    Itse vanhempana olen ollut perheen nuorimmaista käyttämässä nuhan vuoksi 5 kertaa nenän kautta otettavassa PCR-koronatestissä ja joka kerta on ollut sydäntä särkevää katsoa voimattomana pienen ihmisen kipua ja lohdutonta itkua vierestä. Uskon monen vanhemman kokeneen samanlaisia tunteita meillä ja maailmalla, jolloin useat ovat inhimillisistä syistäkin kyseenalaistamassa PCR-testin nenän kautta tapahtuvan näytteenoton etenkin lapsilla.
    PCR-testin toimivuudesta tartuttavan koronaviruksen toteamiseen on esitetty myös paljon kritiikkiä ja jopa testin luoneen Tri Mullisin kerrotaan olleen itse sitä mieltä, että PCR testiä ei pitäisi käyttää virustartuntojen tunnistamiseen kuten tällä hetkellä maailmanlaajuisesti tehdään. 
    Tiedelehti Springer Naturen editori Tohtori Simon Goddek kävi läpi seuraavassa twiittiketjussa monen hoito- ja testaussuosituksen taustalla vaikuttavan Drostenin etc. tammikuussa 2020 pikavauhtia vertaisarvioidun PCR-testiä koskevan tutkimuksen julkaisuprosessin Eurosurveillance-mediassa ja löysi siitä pahoja puutteita sekä räikeitä epäjohdonmukaisuuksia. Epäilyttävää oli, että ao. Drostenin etc. tutkimus vertaisarvioitiin alle kahdessa vuorokaudessa, joka on paitsi yhden sortin maailmanennätys, niin todellisuudessa ymmärtääkseni mahdotonta. Julkisuudessa on esitettykin epäilyitä ao. tutkimuksen hyväksyntäprosessin ja vertaisarvioinnin tapahtuneen poliittisin, epätieteellisin perustein.  https://threadreaderapp.com/thread/1346110742924308482.html 
    Täysin kokonaan edellämainitun Drosten, etc tutkimuksen pois vetämistä vaatii arvovaltainen kansainvälinen 22 tiedemiehen ryhmä. https://cormandrostenreview.com/downloads/  Jos näin tulisi tapahtumaan, perusta maailmanlaajuisesti tehdyltä koronatapaus- ja kuolematilastoinnilta käsittääkseni isolta osin häviäisi. Kyseessä on eittämättä iso kysymys, koska raportoitujen koronatapausten ja -kuolemien määrä voisi olla yhtäkkiä osittain vailla pohjaa.

    KYSYMYS: Olemmeko mahdollisesti tilanteessa, jossa politiikka ja lääkebisnes ovat olleet törmäyskurssilla PCR-testin luotettavuuden osalta tieteen kanssa ja miten luotettavina Näette ylipäätään itse PCR-koronatestin avulla saadut tulokset ja syntyneet tilastot?
  2. EDIT: 19.5.2021: Vahvin vastine mitä olen yhdessä useamman Skepsiksen Facebook-palstalla aiheesta keskustelleen kanssa pystynyt löytämään PCR-testin luotettavuuteen ja Drostenin paperiin on seuraava:

Tämän https://www.scielo.br/scielo.php?pid=S0104-42302020000700880&script=sci_arttext&fbclid=IwAR0wbGGTfWKZ9wJPalX-N_-L9Lcz4_mRusfTecH22Uv8is7ebnu2sHx5pDw metatutkimuksen mukaan PCR-testin luotettavuudessa on toki puutteita, mutta sen ansiot ovat myös ilmeiset. Niin kutsutut väärät positiiviset eivät ole välttämättä ongelma: https://virologydownunder.com/the-false-positive-pcr-problem-is-not-a-problem/ Eurosurveillance selvitti CormanDrostenReviewn väitteitä Drostenin paperista: https://retractionwatch.com/2021/02/05/on-covid-19-pcr-testing-paper-the-criteria-for-a-retraction-of-the-article-have-not-been-fulfilled/ eikä nähnyt aihetta vetää Drostenin paperia takaisin. CormanDrosten Review -sivustolla kommentoidaan Eurosurveillancen vastinetta näin:

Please note: We will respond to the public announcement & to the letter by Eurosurveillance to the authors (not public yet) very soon. Spoiler: A gigantic scandal & not acceptable. The antithesis of transparency & scientific dialogue. https://cormandrostenreview.com/eurosurveillance-response/

TIETEEN JA TUTKIMUKSEN TUOMIO: PCR-testi toimii kohtuullisen hyvin tarkoitukseensa. Drostenin paperi oli silloiseen tilanteeseen nähden linjassa, eikä paperin takaisinvedolle nähty Eurosurveillancen puolesta tarvetta. Tilanne on kuitenkin vielä avoin ja väitteet väärinkäytöksistä on keräämässä uusia kierroksia.


  1. 6. MASKIEN TODELLINEN HYÖTY

Paljon on puhuttanut myös maskien hyödyt vs. haitat. Jo maalaisjärjellä on helppo ymmärtää, että roiskeet ja pärskeet suodattuvat maskeilla ainakin jollakin tavalla. Samanaikaisesti on myös lukuisten tutkimusten myötä selvinnyt, että koronavirus leviää ja tarttuu lähinnä aerosoleina hengitysilmasta. Maskien hyötyjä niiden haittoihin suhteutettuna on käsitelty lukuisissa kirjoituksissa ja tutkimuksissa. Esimerkiksi tämän kattavan tieteellisten julkaisujen yhteenvedon mukaan maskisuositusten/-pakkojen hyödyistä virusten leviämisen ehkäisyssä on vain ”heikkoja näyttöjä”. Sen sijaan löytyy vahvaa näyttöä esim. keuhko-ongelmaisille aiheutetusta harmista. https://eurjmedres.biomedcentral.com/articles/10.1186/s40001-020-00430-5
Aiheesta on syntynyt myös pienimuotoinen kohu, kun ensimmäisen maskihyötyselvityksen tehnyt emeritusprofessori Marjukka Mäkelä on edelleen sitä mieltä, että maskeista ei juuri hyötyä ole ja vihjailee jopa maskien todellisen roolin olevan vain muistuttamassa ihmisiä pelkäämään. https://www.kaleva.fi/kohutun-maskiselvityksen-tehnyt-professori-marjukk/2983706

KYSYMYS: Onko maskien käyttösuosituksessa kyse ainakin osin ihmisten muistuttamisesta olemaan varovaisia ja pitämään suojaetäisyyksiä, yms.?

  1. 7. KORONAN VAARALLISUUS & VASTATOIMIEN HINTALAPPU VERTAILUSSA MUIHIN VAKAVIIN TERVEYDELLISIIN ONGELMIIN

    Kuten jo aiemmin kohdissa 1 ja 4 referoin PPSHP ylilääkäri Teija Puhdon kansantajuista koronainfoa, jonka kanssa yhtäläisiä dokumentaatioita löytyy kymmenittäin ellei jopa sadoittain maailmalta, koronavirus on erityisen vaarallinen vain lähinnä vanhoille sekä ihmisille joilla on perussairauksia. Myös Suomen vertailussa väkilukuun suhteutetun kokonaiskuolleisuuden määrässä sangen vähäisten vastatoimien maahan Ruotsiin on nähtävissä, että Ruotsi ei ennusteiden vastaisesti ehkä kärsinytkään odotetun valtavia ihmistappioita.
暮 靆 蕀 蘚 
[ 000 
60g ー 
群 00 三 . 
0 ℃ 
02 
気 ロ 0 
鯱 00 
[ ー 0 の 
日 ) 、 も 」 川 05 料 日 1 
し p ・ や 、 ぜ を 0 こ 0 こ 、 006 ー ド 4 知 山 N ヨ 0 ヨ MS

KYSYMYS: Onko yhteiskunnan koronatoimien osalta kokonaisuutena maksama hintalappu Mielestänne perusteltu suhteessa muihin vakaviin terveydellisiin ongelmiin ja niihin suunnattuihin resursseihin?

  1. 8. KORONAROKOTTEIDEN TURVALLISUUS

    Vähän julkisuudessa esillä ollut fakta on, että nyt meillä käytössä olevat Pfizer-Biontechin ja Modernan RNA-koronarokotteet ovat ensimmäisiä ihmisille annettavia RNA-rokotteita koskaan. Ja nyt heti näitä ensimmäisiä uuden teknologian rokotteita ollaan antamassa mahdollisesti maailmanlaajuisesti miljardeja piikkejä.
    Huiman vaarallisista sivuvaikutuksista ja suurista RNA-koronarokotteiden riskeistä varoittavat mm. entinen Pfizerin rokotetutkimusjohtaja Tri. Michael Yeadon sekä keuhkospesialisti ja entinen kansanterveyslaitoksen johtaja Tri. Wolfgang Wodarg https://2020news.de/en/dr-wodarg-and-dr-yeadon-request-a-stop-of-all-corona-vaccination-studies-and-call-for-co-signing-the-petition/ Heidän mukaansa rokotteen saaneet saattavat saada epätoivotun immuunireaktion ja menehtyä äkillisesti kohdatessaan oikean villinä yhteiskunnassa leviävän viruksen. Heidän mielestään aiemmat RNA-rokotetutkimukset osoittavat mm., että kaikki testeissä rokotetut kissat kuolivat kohdatessaan ”villinä” esiintyneen viruksen. Tutkijat pyytävät em. linkissä kaikkia allekirjoittamaan vetoomuksen EMA:lle tutkimusten tekemiseksi perusteellisesti ennen mahdollisesti kohtalokkaita massaihmisrokotuksia. Samasta aiheesta on puhunut myös useissa tilaisuuksissa mm. professori Dolores Cahill.

    Yhdeksi maailman johtavaksi rokoteasiantuntijaksi tituleerattu Vanden Bossch uskoo puolestaan massarokotusten aiheuttavan suhteellisen harmittoman koronaviruksen muuttumisen äärimmäisen tuhoisaksi. Avoin kirje WHO:lle rokotusten lopettamiseksi perusteluineen: https://dryburgh.com/geert-vanden-bossche-open-letter-to-who-halt-all-covid-19-mass-vaccination/

  2. AstraZenecan rokotteen ongelmat ovat olleet viime aikoina mediassa esillä päivittäin, joten siitä ei tarvitse sen enempää varmaan edes mainita.

    Suomessa rokotteiden turvallisuutta valvova FIMEA on ohjeistanut ilmoittamaan heille vain rokotteiden haittavaikutuksista, jotka eivät ole normaaleja tiedossa olevia haittaoireita, joita ovat siis. kuume, pistoskohdan kipuilu, jne. FIMEAlle on siitä huolimatta koronarokotteiden haittavaikutusilmoituksia tullut tähän mennessä jo yli 1600 kpl heidän verkkosivuillaan julkaisemaansa ja lisäksi saman verran vielä käsittelemättömiä, ei julkisia haittavaikutusilmoituksia. Nyt julkisiksi tulleiden yli 1600 tapauksen joukosta jopa n. puolet on vakavia haittailmoituksia. Uusiin koronarokotteisiin liitettyjä kuolemia on näiden yli 1600:n  julkiseksi tulleen haittavaikutusilmoituksen joukossa 58 kpl.
  3. EDIT 25.5.2021: Koronarokotteen turvallisuuteen liittyy myös se, että useampia raportteja tulee eri puolilta maailmaa, joiden mukaan jopa molemmat rokotukset saaneet sairastuvat koronaan ja levittävät sitä eteenpäin. Myös koronakuolemia tulee rokotetuille merkillisen paljon: https://www.hs.fi/tiede/art-2000007982176.html?share=d75d470b2f1a7b32fc7e81fac2485ab6
  4. https://dailynewshungary.com/hundreds-have-died-in-hungary-after-receiving-the-coronavirus-vaccine/?fbclid=IwAR3H7u5sg-Jr7riIQERQTL3cbl3VzTJJU9tT_FL8F-37ZGS00M1kzDcDHxQ
  5. https://www.fox4news.com/news/dallas-county-reports-506-covid-19-cases-8-deaths-among-fully-vaccinated-people.amp?__twitter_impression=true

  6. KYSYMYS: Millä tavoin THL on varmistanut ja varmistaa koronarokotteiden turvallisuuden ja onko THL tutustunut viittaamaani lähdeaineistoon?
  7.  
  8. 9. WHO:N JA THL:N SUHDE

    KYSYMYS: Miltä osin THL noudattaa/ei noudata WHO:n linjauksia korona-asiassa?

     
  9. 10. PINSSI

    Tuntuu lähes hölmöltä edes kysyä tätä, mutta tämä on yksi aiheista, jotka ovat nousseet monissa keskusteluissa esiin ja on myös hyvä selventää. Rintapielessänne useimmissa lehdistökuvissa havaittu pinssi on samanlainen, kuin vaikkapa Bill Gatesilla, Boris Johnsonilla tai WHO:n pääjohtajalla on nähty niinikään. Tämmöiset elementit antavat herkästi salaliittoteoreetikoille bensaa liekkeihin ja on parempi, että asianomainen itse kertoo tarinan pinssin takana.

  1. KYSYMYS: Kertoisitteko avoimesti kuvassa Rintapielessänne näkyvän pinssin tarinan?
     

Kiitokset jo ennakkoon Ajankäytöstänne ja toivottavasti Ehditte vastaamaan näihin monia arveluttaviin ajankohtaisiin ja tärkeisiin kysymyksiin.

Kunnioittaen,
Markku Laatikainen, KM
Eettinen yrittäjä, Humanisti ja Sijoittaja

EDIT 27.4.2021: Ensimmäisen vuorokauden aikana tämä artikkeli sai 5000 sivukävijää ja vastaanotimme satoja kommentteja eri kanavia pitkin, jotka kertoivat kysymysten olevan juuri ne tärkeimmät ja, että nämä ovat eniten THL:ää kohtaan epäluuloja aiheuttaneet. Nyt olisi siis mahtava tilaisuus THL:llä tavoittaa nämä epäluuloiset tai -tietoiset ihmiset ja ampua kerralla väärät käsitykset alas. Samalla esitämme toiveen, että vastine ottaisi kantaa kysymyksien ohessa esitettyihin lähdeaineistoihin asiallisesti ja riittävän kattavasti, että spekuloinnille jäisi mahdollisimman vähän tilaa. Eikä ole myöskään häpeä todeta, jos joku asia vaatii vielä tarkempaa tutkiskelua, eikä kaikkea / riittävää relevanttia tietoa ole vaikkapa vielä saatavilla. Joskus myös epätäydellisyyden osoittaminen on suuruuden merkki.

EDIT 28.4.2021: Ymmärrän tässä esitetyn materiaalin määrän ja kysymysten vaatiman ajankäytön osoittaman haasteen keskellä pandemiaa. Siten uskoisin, että lyhyetkin vastaukset olisivat todella tervetulleita, ja ajaisi jo asiansa tiedonjanon sammuttajana kunhan mukana olisi vain relevantit lähteet, mihin THL:n linja aiheessa perustuu. Oletettavaa tietysti on, että nämä lähteet ovat jo helpohkosti käsillä. Vastaus voikin olla kaikessa yksinkertaisuudessa tyyliä: ”Oheisten viitejulkaisujen ja etenkin X:n perusteella on aihetta olettaa, että Y on todennäköisempi kuin Z. Toimimme tässä myös yhdessä kansainvälisen X:n kanssa jonka toiminta perustuu Y ja Z seikkoihin.”

EDIT 30.4.2021: Muutamia kysymyksen asetteluita, virheitä ja lauserakenteita korjattu + Ivermektiiniin lisätty kaksi kappaletta tekstiä ja lähteet tutkimusnäytöstä ja Ivermektiinin turvallisuudesta.

EDIT 25.5.2021: Muutamia uusia tutkimuksia päivitetty lähdeaineistoiksi kysymyksiin ja aloitettu ”parhaan tieteellisen näkemyksen mukaisten vastausten” kerääminen kysymyksiin muilta asiantuntijoilta kuin THL:ltä, koska THL:n vastauksia ei olla saatu.

26 kommentti tähän julkaisuun: “10 kysymystä koronasta THL:n johtaja Mika Salmiselle

    1. Markku Laatikainen Artikkelin tekijä

      Kiitos itsellesi mukavasta palautteesta. Näille kysymyksille on selvästi ollut tilausta, koska montaa eri kanavaa pitkin nyt satelee viestiä, että juuri nämä kysymykset ovat ihmisiä askarruttaneet.

      Vastaa
  1. Satu Virtala, ent. kaupunginvaltuutettu, MTI

    Nämä juurikin 👌🏻 Ihan kaikki on kummastuttanut tätäkin kootaudin keväällä 2020 sairastanutta astmaatikkoa, joten kiitos kun teit tämän työn meidän lukemattomien muiden puolesta ja esität ne tuonne johtajalle, jonka pillin mukaan tässä on pompittu . Tuo viimeisin kysymys on myös relevantti ja ihmetyttänyt minua myös 👍🏻

    Vastaa
      1. Tim

        Pinssiin liittyen olisi voinut vielä tiedustella mitä sitoumuksia sen saamiseksi on joutunut tekemään vai onko se ansaittu…?

        Vastaa
  2. Pekka

    Katsoin juuri, että esimerkiksi Suomessa riski kuolla koronaan on alle 60- vuotiaalla perusterveellä tartunnan saaneella ollut epidemian aikana 0,0035%. Ja koko alle 60-vuotias perusterve väestö huomioiden 0,00007%.

    Vastaavat luvut niillä joilla on ollut yksi tai useampi perussairaus, kuten THL ilmoittaa yli 95%:lla kuolleella olleen, ovat 0,066% ja 0,001%.

    Vastaa
  3. Heli

    Loistavaa, jäämme odottamaan vastauksia näihin asiallisiin kysymyksiin. Kuitenkin mielestäni Mika Salmisella on ehdottomasti velvollisuus vastata näihin kysymyksiin. Suurkiitos kysymysten laatimisesta!

    Vastaa
  4. Sam

    Haluasin tietää vastauksen myös kysymykseen: Kuinka luotettavana voi pitää rokotevalmistajia esim. Pfizeria, josta todetaan seuraavaa.

    ”Pfizer on ollut ”taparikollinen”, joka on jatkuvasti syyllistynyt laittomiin ja korruptoituneisiin markkinointikäytäntöihin, lahjonut lääkäreitä ja pimittänyt haittavaikutusten tutkimustuloksia. Vuodesta 2002 lähtien yhtiölle ja sen tytäryhtiöille on tuomittu 3 miljardia dollaria rikostuomioiden, siviilioikeudellisten seuraamusten ja valamiehistön tuomioiden muodossa. Syyskuussa 2009 – kuukausi ennen tohtori Prigentin nimittämistä – tehty 2,3 miljardin dollarin sovinto teki uuden ennätyksen sekä rikosoikeudellisissa sakoissa että kokonaisrangaistuksissa”.

    ps. Googlatkaa ”Pfizer criminal history” ja löydätte lisää infoa.

    Vastaa
    1. Markku Laatikainen Artikkelin tekijä

      Kiitos arvokkaasta palautteesta. Kysymyksiä koostaessani en pyrkinyt pelkästään tieteellisesti kovimpiin tapauksiin, vaan kulmana oli listata ne kysymykset, jotka eniten toistuu nettikeskustelujen ihmettelyissä.

      Vastaa
  5. Pähkis

    Onko kukaan tarkistanut THL:n vuosikertomusta, josta näkee että julkisen rahoituksen lisäksi, kymmenen suurimman rahoittajan joukossa on useampi lääkeyhtiö. Voiko julkinen laitos olla täysin puolueeton jos sitä sponsoroi lääketeollisuus? Julkisia instituutioita rahoittamalla lääkeyhtiöt turvaavat oman tulovirran. Vastaavasti julkisen laitoksen ”velvollisuus” on pitää markkinat avoimena. Tästä yhteiskunnan ns.medikalisaatiosta on syytä olla huolissaan. Läääketeollisuus voi oikeasti tuhota kunnon terveydenhoidon.

    Vastaa
    1. Aimo Kakko

      Kyllä on. Tutkin juuri samaa dataa hetki sitten. Olisi syytä THL:n avata niitäkin tarkemmin, että mitä nämä rahoitukset pitää sisällään.

      Vastaa
  6. Rampe

    Dr Astrid Stuckelbergerin mukaan mm. Sveitsin, WHO:n ja Bill Gatesin välillä on sopimus, jossa lukee että Microsoft valvoo ja valitsee koronahoidot, ja kaikilla WHO:n jäsenvaltioilla lienee vastaava sopimus Microsoftin kanssa.
    Jos näin on, Mika Salminen ei voi ainakaan rehellisesti vastata näihin kysymyksiin, koska se rikkoisi sopimusta.

    Sekä THL että koko maailma näyttää olevan Bill Gatesin taskussa. Gatesin mukaan rokotteet ovat hänen paras bisneksensä, ja hän haluaa tuikata korona”rokotteita” seitsemään miljardiin ihmiseen.
    Maaliskuussa 2020 Gates vaati, että on otettava käyttöön digitaalinen COVID-19-sertifikaatti. Huhtikuussa 2021 EU-parlamentti päätti, että otetaan käyttöön digitaalinen COVID-19-sertifikaatti.
    Suomen mepeistä tuota dystooppista COVID-19-sertifikaattia vastustivat vain Teuvo Hakkarainen, Laura Huhtasaari ja Alviina Alametsä. Varmaankin kohta ei pääse enää kauppaan ilman sertifikaattia, jota ei saa jollei suostu piikitettäväksi, yhä uudestaan, aina kun Gates puhaltaa pilliinsä.
    https://www.astridstuckelberger.com/

    Vastaa
    1. Markku Laatikainen Artikkelin tekijä

      Sen verran täytyy todeta, vaikka sananvapauden alustalla ollaankin, että numeroilla leikkiminen on aika arveluttavaa. Ihan mikä tahansa numero löytyy jostain omaan agendaan sopivasta teoksesta ja yhteenlaskettuna jonkun toisen numeron kanssa saadaan niinikään toinen numero, joka tarkoittaa puolestaan taas jossain jotain. Numeroiden yhteyksien näkemisessä mennään pääsääntöisesti melko ohuelle jäälle…

      Vastaa
  7. Rampe

    Kiitos kun et poistanut edellistä linkkiä blogikirjoitukseeni, jossa hiukan pohdin miksi pinssissä on juuri 17 lohkoa. Muuten, se linkki on 17. kommentissa tähän kirjoitukseesi. Lähetettyäni sen linkin menin hammaslääkäriin. Hän löytyi huoneesta 72, yksi kolmesta numerosta joita käsittelen blogissani. Sitten menin syömään vapunaattolounasta köyhän väen ruokalaan. Istumaan ei mahtunut, mutta pääsin elämäni pisimpään jonoon seisomaan. Sain jonotusnumeron 17. Jonotettuani yli puoli tuntia eräs vanha herra huomasi lappuni numeron ja ihmetteli, että miksi hänenkin lapussaan on numero 17. No sattumaahan tämä kaikki epäilemättä on, enkä halua ”mennä melko ohuelle jäälle” ainakaan näin myöhään keväällä. Hauskaa vappua!

    Vastaa
  8. Paluuviite: Salaliittoteoriaa - Olli Posti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *