Rekisteröityneet kirjoittajat

Markku Laatikainen, KM
Humanisti, eettinen yrittäjä ja sijoittaja
[email protected]

Olen koulutukseltani luokanopettaja (kasvatustieteiden maisteri) ja tehnyt töitä ICT-alalla johtotehtävissä (välillä kirjaimellisestikin johtoja kytkemässä) sekä lisäksi mm. cleantech-teknologia-alan yrittäjänä. Olen opiskellut Oulun yliopistossa kasvatustieteitä ja sivuaineena kuvataidetta sekä viestintää ja työurani aikana eri positioissa tehnyt viestintään läheisesti liittyvää työtä.

Yksi vallitsevista luonteenpiirteistäni on aina ollut uteliaisuus. Minua kiinnostavat uudet asiat, uusi tekniikka ja oppiminen. Toinen leimallinen luonteenpiirteeni on ollut oikeudenmukaisuuden tavoittelu ja minusta pitikin tulla poliisi.  Nämä luonteenpiirteet luovat pohjan sille, että olen käyttänyt hiljattain vapaa-aikaani yhteiskunnallisten epäkohtien tutkimiseen.

Tällä hetkellä pyöritän itse kolmea yritystä ja olen monessa muussa mukana eri rooleissa. Mainittakoon myös, että olen ollut Skepsis Ry:n jäsen jo vuodesta 2007 ja haluaisin uskoa omaavani kohtuullisen hyvän lähdekritiikin -etenkin minulle hyvin tutussa internet-maailmassa liikuttaessa, vaikken keinotekoisia rajoja maailmankuvani kehittymiseksi ole asettanutkaan. Poliittista kotia minulla ei ole ja pidän koko puoluesysteemiä heikkona poliittisen järjestäytymisen muotona. Ikäänkuin ihmisryhmä voisi toimia heterogeenisenä elementtinä ajamassa kaikenlaisia asioita kaikkien jäsentensä puolesta.

Kirjoitukseni vapaasana.org alustalla:
Koronapandemiassa kaikki ei täsmää
Alkoholin verkko-ostokset ja Suomen laki
10 kysymystä koronasta THL:n johtaja Mika Salmiselle
Puusilmät päättämässä korona-asioista?

Jaakko Närvä
Filosofian tohtori (uskontotiede)
Kirjoitukseni vapaasana.org alustalla:
Mietteitä koronatilanteesta