Mietteitä koronatilanteesta

Suomen koronarokotusstrategian tavoite on estää vakavia tapauksia, elinvuosien menetystä, kuolemia ja terveydenhuollon ylikuormittuminen, lukee THLn sivuilla. Koronaa koskevan tilannekuva- ja mallinnusryhmän tavoitteena on samaten turvata terveydenhuollon kantokyky, ja lisäksi mainitaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvien suojeleminen sekä viruksen leviämisen estäminen.

Viruksen leviämistä ei varmaankaan ole tarkoitus estää täysin tai vain leviämisen itsensä vuoksi. Olennaista on estää laajan leviämisen aiheuttamia vakavia tapauksia, koronaan liittyviä kuolemia, terveydenhuollon kantokyvyn ylittyminen ja sen seuraukset. Olisi epärealistista ja epätarkoituksenmukaista yrittää täydellisesti kitkeä lievät tartunnat, kuten myös kaikki vakavat tapaukset ja kuolemat. Tällaiseen ei käytännössä ole mahdollista pyrkiä kausi-influenssankaan kohdalla.

Vakavien tapausten ja koronaan liittyvien kuolemien merkityksestä

Olettaisin, että vakavien tapausten ja koronaan liittyvien kuolemien osalta on oltava jotkin luvut, jotta strategioilla voi tässä suhteessa olla tavoitteet, ja voidaan suunnitella toimet, joilla niihin päästään. En tiedä mitä THLn nämä luvut ovat, mutta oletetaan, että influenssaa vastaavasti on hyväksyttävissä jopa 1500 henkilön koronaan liittyvä kuolema vuodessa.

Tällöin tilanne näyttää kuolemien osalta hyvältä. Koronaan liittyviä kuolemia on Suomessa 984 (31.7.2021). Ylen uutisissa 30.7.2021 Mika Salminen totesi, että vaikka nuoret eivät välttämättä pahasti sairastu, niin jos hirveän paljon tautia liikkuu, se vähitellen heijastuu vanhempiin rokottamattomiin ikäryhmiin, jolloin ehkä joudutaan ottamaan muitakin rajoituksia käyttöön. THLn COVID-19-epidemian hybridistrategian seuranta – tilannearvioraportti 28.7.2021-nimisessä raportissa kerrotaankin mallinnusryhmän tuloksista seuraavasti: ”Tulevan viikon ennusteet valtakunnallisten uusien erikoissairaanhoito- ja tehohoitojaksojen lukumääristä ovat edelleen nousussa. — Mikäli tartuntojen määrän kääntämisessä laskuun ei onnistuta, on mahdollista, että myös vakavia tautimuotoja esiintyy koko ajan enemmän ja joudutaan ottamaan käyttöön tiukkoja rajoitustoimia.” Taulukko kertoo, että uusia erikoissairaanhoitojaksoja ennustetaan ”tulevalle viikolle” 44–69, ja uusia tehohoitojaksoja 5–16.

Luvut ovat tuota luokkaa, ja siis jos tartuntoja ei saada laskuun, ”vähitellen heijastuu” ja on mahdollista, että myös vakavat tapaukset lisääntyvät. Sairaalahoidon tarve on toistaiseksi pysynyt maltillisena ja vakaana, tai kuten mainitussa raportissa todetaan, ”Sairaalahoidon tarve on pysynyt kasvaneista tartuntamääristä huolimatta suhteellisen alhaisena, mutta kasvanut hieman viimeisten viikkojen aikana”.

On viitteitä, että korona olisi nuoremmalle väestölle kuolemien osalta jopa vaarattomampi kuin kausi-influenssa. Vakavat tapaukset ja kuolemat ovat harvinaisia. Ylipäätään kuolemanvaarallisuudessaan korona näyttää olevan influenssan suuntainen. Lisäksi rokotukset edistyvät jatkuvasti. Tekee mieli epäillä, että vaikka edettäisiin ainoastaan suosituksilla, hyväksyttävä vakavien tautimuotojen ja kuolemin määrä ei ylittyisi.

Kuolleiden osuus tartunnan saaneista näyttää myös Suomessa varsin pieneltä. Todettuja tartuntoja on noin 106 000. Tästä kuolleet, 984 henkilöä, ovat alle prosentin (0,93 %). Todellisuudessa tartunnan saaneita on huomattavasti enemmän kuin noin 106 000, sillä tuo lukuhan koskee vain todettuja. Jos oletetaan, että Suomessa tartunnan saaneita on todetusti tartunnan saaneisiin nähden kaksinkertainen määrä, eli noin 212 000, tartuntoihin liittyen olisi Suomessa kuollut alle puoli prosenttia (0,46%). Luultavasti tartunnan saaneita on Suomessa selvästi enemmän kuin reilut 200 000, jolloin tuo kuolemaprosentti vielä laskee.

Terveydenhuollon kantokyvystä

Terveydenhuollon kantokykyä ei kuitenkaan voi riskeerata. Jos nuo luvut ja ennusteet tarkoittavat kantokyvyn ylittymisen realistista riskiä ilman nykyisiä ja ehkä tiukennettavia rajoituksia, niin rajoituksia on käytettävä, ellei muita järkeviä keinoja ole.

Tämä on vain vaikutelmani, mutta minusta näyttää siltä, että terveydenhuollon ylikuormittumisen riski on pieni ajanjaksolla, jolloin kaikkia halukkaita ei vielä ole rokotettu, huomioiden myös laajeneva rokotekattavuus riskiä koko ajan pienentävänä tekijänä (en tiedä, kuinka merkittävä kokonaisuudessa). Tietysti, jos terveydenhuollon katsotaan nyt jo olevan ylikuormittunut koronan vuoksi ja ylipäätään, eikä sietävän yhtään lisää vakavia tapauksia, täytynee käyttää rajoituksia. Millainen kantokyvyn tilannearvio on järkevä, en tiedä. Mietityttää kuitenkin, ovatko rajoitukset, tai ainakaan niiden tiukentaminen tässäkään suhteessa tosiaan tarpeen.

Vakavien tapausten nyt jonkin verran mahdollisesti lisääntyessä voitaisiinko koronahoitokapasiteetin kohentamisella välttää ainakin osa rajoituksista? Sairaanhoitajat ovat nyt jo tiukoilla, lisää ei löydy, huomautetaan muun muassa. Ymmärrän, mutta eivätkö rajoitukset ole viimeinen keino, jotka edellyttävät, että muu käytännössä mahdollinen on tehty? Miten kapasiteetin nostossa onnistuttiin tietyssä määrin keväällä 2020, mutta nyt ajatus tällaisesta varautumisesta tuntuu olevan mahdoton? Enkä tietenkään tarkoita, että asia vain sysättäisiin terveydenhuollon henkilökunnan harteille, vaan tulisi resurssoida, priorisoida ja tukea. Tässä tilanteessa nämä toimet olisivat tietysti helpommin sanottu kuin tehty, niitä olisi pitänyt ajatella ja tehdä etukäteen.

En tunne terveydenhuollon ja sen rahoituksen koukeroita, mutta ihmettelen, miksei sairaanhoidon koronahoitokapasiteettiin ole alusta lähtien vakavasti panostettu, jotta rajoituksia voisi olla mahdollisimman vähän. Paitsi että rajoitukset ovat viimeinen keino, ne ovat olleet osin epäreiluja, laillisesti hiukan kyseenalaisia sekä elinkeinoja ja kansan fyysis-psyykkistä kokonaisterveyttä nakertavia. Onko rajoituksista ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, kun vertaa siihen, mitä olisi voitu tehdä osin rajoitusten tilalla? Epäilen, että suomalaisten koronavirusterveydestä on ainakin jossakin määrin huolehdittu rajoituksin fyysis-psyykkisen kokonaisterveytemme kustannuksella. Kokonaisuuden luulisi ratkaisevan.

Koronavastustuskykyä parantavista asioista voitaisiin tiedottaa aktiivisesti. Näitä ovat erimerkiksi riittävä D- ja C-vitamiinin käyttö sekä terveellinen ravinto, liikunta ja muut terveet elämäntavat. Tällaisilla on merkitystä, vaikka asiasta ei tässä yhteydessä juuri puhuta. Nähdäkseni on myös vähintäänkin viitteitä, ellei hyvääkin tutkimusperustetta toimiviin lääkeaineisiin.

Pitkäaikaisoireista ja niiden merkityksestä yhteiskunnan avaamisessa

Sitten on tietysti kysymys siitä, vaikuttavatko koronan pitkäaikaisoireet suomalaisten elämänlaatuun kielteisesti niin merkittävästi, että nämä oikeuttavat rajoitukset ja/tai koronapassin. THL ei mainituissa raportissaan suoraan tuo esiin tätä näkökulmaa. Yleisesti ja poliittisesti asiasta kuitenkin puhutaan, joten tarkastelen sitä hieman.

Julkisessa keskustelussa viitataan paitsi erilaisiin fyysisiin oireisiin myös koronaan liittyvään älykkyyden tai kognitiivisten kykyjen laskuun. On huomautettu, että pitkäaikaisoireet koskevat nyt nuorempaa väestöä (tartunnathan leviävät nyt sen keskuudessa), ja että he ovat tulevia työntekijöitä. Näin ollen kärsimyksen vähentämiseksi, kansanterveydellisesti ja taloudellisesti saatetaan sanoa olevan tärkeää kitkeä pitkäaikaisoireet.

HS muun muassa kertoi long covid -tutkimuksista. Ne ovat alustavia. Näyttää siltä, että merkittävä määrä tartunnan saaneista (oireellisista?), jopa reilu kolmasosa (suomalaistutkimus viittaa Hesarin mukaan kognitiivisten oireiden osalta reiluun kolmasosaan), saa vähintäänkin jonkinlaisia pitkäaikaisoireita. Valtaosalla oireet helpottuvat puolen, tai viimeistään puolentoista vuoden sisällä. Ei tiedetä, voiko pysyviä oireita jäädä. Luultavasti, mutta tällöinkin puhutaan vain pienestä osasta heitä, jotka ovat saaneet pitkäaikaisoireita.

Suomalaisista (noin 5 500 000 asukasta) noin 1,9% (106 000 henkilöä) on testatusti saanut koronatartunnan. Oletetaan tässä, että todellinen tartunnan saaneiden luku on viisinkertainen, etten tulisi seuraavissa laskuissani vähätelleeksi pitkäoireiden laajuutta. Noin 10% suomalaisista olisi siis saanut tartunnan (530 000 henkilöä). Noin 35 prosentilla heistä olisi / olisi ollut pitkäaikaisoireita (noin 186 000 henkilöä). Valtaosalla heistä oireet olisivat siis helpottuneet / helpottuisivat viimeistään puolentoista vuoden aikana.

Kysymys pysyvistä oireista on merkittävä. Jos niiden (joita nykytiedoin todennäköisesti esiintyy, muttei varmasti) mainittu pieni osa kaikista pitkäaikaisoireista tarkoittaisi jopa kymmentä prosenttia, tämä merkitsisi noin 18 600 ihmistä (väkiluvusta 0,34%). Jos yhtä prosenttia, 1860 henkilöä (väkiluvusta 0,03%).

Nämä luvut ovat toki arveluita, mutta mittakaavat ovat tätä luokkaa ja se kertoo jotakin (itse tutkimuksista löytyisi varmasti tarkempia lukuja, mutta tämä tuskin oleellisesti muuttaisi kokonaiskuvaa). Kymmenkertaisellakin tartunnan saaneiden määrällä suhteessa testatusti tartunnan saaneisiin luvut olisivat vielä aika pieniä. Lisäksi, mikä olisi pysyvien oireiden keskimääräinen vakavuusaste? Myös syy-seuraussuhteissa on epäselvyyksiä. Mikä todella johtuu viruksesta, ja mikä koronasairastamisen sosiaalisista ja psyykkisistä tekijöistä – huolista, peloista, nocebosta, ympäristön suhtautumisesta ja menetyksistä? Nämäkin ovat tietysti vakavasti otettavia tekijöitä ja oireita.

Yhtään väheksymättä yksilöllisiä kärsimyksiä, ei ilmeisesti ole näyttöä tai aiheellisia viitteitä, että koronaviruksen aiheuttamista pitkäaikaisoireista voisi tässä tilanteessa, rokotustenkin edistyessä, kehkeytyä kansanterveydellinen ja taloudellinen ongelma, ellei nyt jatketa ja tiukenneta rajoituksia. Mikä olisi edes arvio, millaisen määrän ja laadun pitkäaikaisoireita voisimme olla valmiit hyväksymään? Influenssassakin esiintyy pitkäaikaisoireita ja hyväksymme ne muun muassa ilman rajoituksia. Pitäisikö siis esimerkiksi verrata tässä suhteessa influenssaan järkevän hyväksymistulkinnan muodostamiseksi?

Rajoituksista ja koronapassista

Kokonaisuutta ajatellen, voisiko olla jopa niin, että painokkaat suositukset, rajoitusten uhka ajatellen vakavien tapausten lisääntymistä ja tiedottaminen koronavastustuskykyä kohentavista keinoista (ilman sosiaalisen rokotuspakon ilmapiiriä) riittäisivät tässä tilanteessa? Tarkkaa mallinnuksiin pohjautuvaa tietoa nykyisten ja tiukennettavien rajoitusten perusteista, ja asiantuntijoiden kokonaiskäsitykseen vaikuttavista seikoista minulla ei tietystikään ole.

Idea koronapassista perustuu ymmärrykseen, että paitsi levittäjiä, samalla myös helpommin vakavasti sairastuvia, ja täten terveydenhuoltoa riskeeraavia ovat olennaisesti rokottamattomat. Tosin uusi, vaikkakin vielä epävarmuuksia sisältävä tieto kertoo, että rokotetutkin saattavat levittää deltaa tehokkaasti – mutta tällä ei oikeastaan ole väliä. Tartunnoilla sinänsä ei ole merkitystä (kuvitellaan vaikkapa, että kaikki tartunnat ovat oireettomia). Perusajatus on eristää rokotettuja ja rokottamattomia toisistaan ja rokottamattomia myös toisistaan, jolloin vaikka kaikki tartuttaisivat tautia, vakavat tapaukset vähenisivät (ilman yleisiä rajoituksia). Tämän ruton torjumiselta kuulostavan idean vaikeus vain on, että tällainen on tässä tilanteessa hyvin ongelmallista lain ja oikeudenmukaisuuden kannalta.

Edelliseen liittyvä kysymys on, että vaikka rokottamattomat levittäisivät virusta merkittävästi rokotettuja enemmän ja sairastuvat helpommin vakavasti, tarkoittaisiko tämä tässä tilanteessa (ilman rajoituksia tai vähäisillä sellaisilla, passia kun halutaan ainakin osin rajoitusten tilalle) terveydenhuoltoa uhkaavaa määrää vakavia tapauksia. Ja toisaalta, estäisivätkö tosiaan passin määrittämät kiellot rokottamattomille (ehkä vähäisin rajoituksin), mitä ne sitten tarkemmin olisivatkaan, uhan, jonka heidän kauttaan katsotaan kohdistuvan terveydenhuoltoon (jos kohdistuu).

Lain kannalta ennen passeja tulisi myös tehdä kaikki muu mahdollinen vähemmän perusoikeuksiin puuttuva vakavien tapausten riittäväksi vähentämiseksi terveydenhuollon uhan kannalta. Passin valmistelu veisi lisäksi kuukausia. Loppukesän ja syksyn tilanteeseen ajatus on siis ajallisestikin mahdoton.

Koronarokotteiden ottamisesta

Vaikka rokotukset ovat tärkeä asia, yhteiskunnallista velvoitetta (terveydenhuollon turvaamiseksi ja yhteiskunnan avaamisen vuoksi) rokotteen ottamiseen ei ole. Jos rokotteita ei oteta riittävästi, tilanne täytyy hoitaa poliittisesti toisin. Jos todella halutaan, voidaan ainakin panostaa koronan osalta terveydenhuoltoon, suojata riskiryhmiä entistä paremmin, tutkia ja hyödyntää mahdollisia lääkehoitoja ja tiedottaa painokkaasti vastustuskykyä parantavista fyysisistä ja psyykkisistä keinoista.

Jokainen normiaikuinen punnitsee kohdallaan koronarokotteen hyöty/haitta-suhteen ja toimii sen mukaan. Tämä on oikeus, ja ehkä pieni velvollisuuskin. Kenelläkään ei ole tässä tilanteessa oikeutta tietää toisen yksityisistä terveystiedoista, kuten koronarokotetilanteesta. Kenenkään rokotuksen ottaminen tai ottamattomuus ei kuulu muille kuin tarvittaessa sairaanhoitohenkilökunnalle. Tilannetta täytyisi katsoa eri tavoin, jos koronan tiedettäisiin olevan vaarallinen tauti. 

Huoli läheisten kohdalla on tietysti ymmärrettävä, ja silloin tulee koetettua saada toinen ymmärtämään oma kanta. Kuitenkin sen perusteella mitä voin sanoa tietäväni ja ymmärtäväni, tauti, kuten myös rokote, on valtaosalle vaaraton (joskin voivat olla epämukavia tai hankalia). Varsin todennäköisesti ei tapahdu mitään erityisen pahaa tai peruuttamatonta, otat rokotteet tai et (puhun yleisesti, jokainen tilanteensa mukaan punnitsee). Ja tämäkin on hyvin suhteellista ajatellen tätä elämää. Niitä monia muita jatkuvasti uhkaavia, toteuttamiamme tai vaikuttavia terveydellemme haitallisia asioita ja tauteja, joita emme juurikaan mieti. 

Jos on huolissaan joidenkin rokottamattomuudesta ja sitä kautta tartunnan tai vakavan muodon saamisesta, voi noudattaa parhaansa mukaan hygienia- ym. ohjeita, välttää suoria ja välillisiä kontakteja, pitää turvavälejä, ottaa D- ja C -vitamiinia ja noudattaa terveitä elämäntapoja. Voi tehdä asiat, joiden tietää tai uskoo auttavan taudin välttämisessä. Ja ottaa sitten rokotteet heti kun saa. Itsensä suojaaminen tämän taudin osalta on yleisesti oma asia, ei toisten rokotetilanteen asia. Täydellistä suojaa ei rokotteestakaan tule, vaikka joka ikinen meistä ottaisi kymmenen rokotusta. Mutta jos on rokotettu, on näillä rokotetehotiedoilla erinomaisesti suojassa, altistuu korolle sitten rokottamattomalta tai toiselta rokotetulta.

Terve järki itsestä ja toisista huolehtimisessa. Miten toimia vastuullisesti itseä ja muita, kuten tietämiään riskiryhmäläisiä kohtaan influenssan tapauksessa, ja miten toimintakykyisenä ihmisenä suojata itseään influenssalta (on mitä ryhmää vain), jos kokee tai tietää sen olevan itselleen vaarallinen? Aika paljon samoja, yllä mainittuja asioita.

Koronarokotteiden riskeistä

Esitetään kylläkin, etteivät koronarokotteet olisi tavanomaiseen tapaan turvallisia. Jos tosiaan niiden turvallisuudessa, verrattuna standardiin, voidaan järkevästi epäillä missään merkittävissä määrin puutteita tietojen ja tutkimusten vajavuuksien vuoksi, ne pitäisi heti poistaa käytöstä. Suomessa rokotteita ei voisi tällöin näin hyvässä tilanteessa perustella millään tavoin. Tulisi kääntyä perusteellisesti tutkimaan ja käyttämään hoitokapasiteetti-, lääke- vitamiini- ja muita mahdollisuuksia ja siirtyä käyttämään niitä.

Koronarokotteiden on esitetty olevan käytössä erikoisluvalla hätätilan vuoksi. Testausaikataulu on ollut lyhyt ja testausten sanotaan olevan kesken. Mitä nämä tarkalleen merkitsevät järkevän epäilyn, että rokotteissa voi piillä ei-hyväksyttävä määrä vakaviakin haittavaikutuksia, kannalta? Ymmärtäisin, etteivät erikoislupa ja osin keskeneräiset testit, vaikkakin voivat kuulostaa dramaattisilta, välttämättä tarkoita vaarallisia rokotteita. On tarkemmin kysyttävä, millainen kesken olevien testiosuuksien (jos niitä on) merkitys turvallisuustiedoille on. Minulla on jonkinmoiset epäilykseni rokotteista niiden nopean tutkimuksen ja tapahtuneiden yllätysten vuoksi. En kuitenkaan ole tarkastellut asiaa enkä miettinyt, kuinka merkitseviä esimerkiksi nämä seikat todella ovat turvallisuusnäkökulman kannalta.