Koronarokotteen hyödyt vs. haitat tieteen valossa

EDIT 26.4.2024, 28.4.2024, 12.5.2024, 5.6.2024 ja 6.6.2024

Vieläkin koronarokotteista puhuttaessa kuulee toistettavan mantraa: koronarokotteiden hyödyt ylittävät haitat. Tämä voi olla mahdollista ja iso osa minusta toivoo, että näin on. Joidenkin terveydenhuollon auktoriteettien kanssa keskustellessa tuntuu kuitenkin kuin mikään tutkimus tai määrä uusia koronarokotehaittoja kuvaavia tutkimuksia ei voisi vaikuttaa tähän tasapainoon. Rokotteen havaituista hyödyistä kertovista tutkimuksista uutisoidaan mediassa laajalti, mutta rokotteiden haitoista kertovat tutkimukset eivät palstatilaa saa, vaikka merkittävä osa on käsittääkseni varsin laadukkaita ja nostavat esille isoja huolenaiheita.

Peräänkuuluttaisin nyt semmoista aineistoa/tutkimusta, josta nähdään hyöty-haitta-arvio huomioiden jo tunnetut tuoreimmat rokotehaitat sekä arvioidaan vielä tunnistamatta olevien haittojen riskien suuruutta & todennäköisyyttä. Tämä vertailu olisi luonnollisesti tärkeä tehdä vielä ikäryhmittäin. Semmoinenhan täytyy jossain olla jos meidän poliitikot ja terveydenhuollon auktoriteetit ovat asiasta edelleen varmoja, eikö?

Jos sinulla on tietoja tämmöisestä dokumentaatiosta kommentoi tänne tai jos tämän artikkelin kommentointi on sulkeutunut, niin lähetä se osoitteella markku(a)vapaasana.org, niin julkaisen sen ja saamme kerralla isommalle porukalle asiasta huolestuneista asiaan selvyyden.

Ymmärrän, että joidenkin mielestä on varsin epämuodikasta enää puhua koronasta tai rokotehaitoista, mutta vuoden 2023 ylikuolleisuuslukujen oltua Suomessa ja useimmissa länsimaissa ennätyskorkealla on syytä yrittää ymmärtää koronan ja koronarokotteen mahdolliset osuudet asiassa. Ymmärtääkseni suuret ikäluokat tai esim. liikalihavuus ei riitä selittämään jaksoittain jopa kymmeniä prosentteja odotetun tason ylittävää kuolemien määrää.

Erityisen erikoiseksi varauksettoman rokotteiden tehokkuuden ja turvallisuuden puolesta puhumisesta tekee se, että esim. Modernan rokote kiellettiin nuorilta miehiltä jo aiemmin, Astra Zeneca vedettiin useissa maissa pois tietyiltä ihmisryhmiltä ja viimein 2024 keväällä Astra Zeneca vedettiin verenhyytymien ja rokotehaittojen vuoksi markkinoilta n. 3 miljardin rokoteannoksen jälkeen. Astra Zenecasta vakavan haitan on voinut saada valtava määrä rokotettuja ja rokotteen ”vapaaehtoinen” poisveto pysäytti samalla Euroopan lääkevalvontaviranomaisen tarpeen tutkia rokotteen pitkäaikaistutkimuksesta juuri paljastumassa olleita vakavia ja yleisiä haittoja. Täällä asiaa taustoitettuna: https://twitter.com/eh_den/status/1787528626000347451?s=46


Tuoreehkoja tutkimuksia rokotehaitoista

SYDÄN:

https://pubs.rsna.org/doi/10.1148/radiol.230743?url_ver=Z39.88-2003&rfr_id=ori:rid:crossref.org&rfr_dat=cr_pub%20%200pubmed
(sydänlihastulehdusvertailu rokotettujen ja rokottamattomien välillä)

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1002/ejhf.2978 
(sukupuolierot koronabuustereiden jälkeisissä sydänlihastulehduksissa)

https://www.mdpi.com/2076-393X/12/2/194 
(kuolemaan johtanut sydänlihastulehdus koronarokotuksen jälkeen – tapausraportti)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/36097844/ 
(sydänlihastulehdusvammat neljännen koronarokotuksen jälkeen terveillä ihmisillä)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/38221509/ 
(ruumiinavauslöydöt kuolemaan johtaneiden rokoteperäisten sydänlihastulehdusten jälkeen)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2666634024000801
(mRNA rokotusten aktivoimat NK solut johtavat sydänlihastulehdukseen)

https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2024.03.20.24304640v1.full.pdf
(Sydämen arpeutuminen, sydänlihastulehdus ja rokotteet)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1097664724010639
(Sydämen kuvantaminen rokoteperäisen sydänlihastulehduksen jälkeen)

https://www.nature.com/articles/s41598-022-10928-z
(Alle 40-vuotiaiden yllättävät sydän- ja muut oireet rokotteiden jälkeen Israelissa)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10299473/
(Sydämen rytmihäiriöt rokotteen jälkeen)

https://www.mdpi.com/2227-9059/11/6/1584
(Sydämen eteisvärinää rokotteen jälkeen)

https://www.preprints.org/manuscript/202405.1665/v1
(Konekäännös tutkimuksen päätelmistä: ”Havaitsimme erittäin vahvan ekologisen ja ajallisen yhteyden sydänkohtauksista johtuvan kuolleisuuden ja COVID-19-rokotuskampanjan välillä. Akuuteista sydän- ja keuhkosyistä johtuvan kuoleman biologinen todennäköisyys COVID-19-rokotuksen jälkeen on jo aiemmin osoitettu ja huolestuttava…”)


SYÖPÄ:

https://anandamide.substack.com/p/vaccine-targeted-qpcr-of-cancer-cell 
(rokotteen aiheuttamat dna-muutokset syöpäsoluissa)

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0141813024022323
(mRNA rokotteissa potentiaalinen syöpäriski)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/search/research-news/18663/
(Pitkän RNA:n todettu voivan aiheuttaa syöpää)

https://www.cureus.com/articles/196275-increased-age-adjusted-cancer-mortality-after-the-third-mrna-lipid-nanoparticle-vaccine-dose-during-the-covid-19-pandemic-in-japan#!/
(Syöpäkuolleisuus lisääntynyt Japanissa kolmannen rokotuksen jälkeen)


https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2024.04.12.589252v1
(Koronaviruksen piikkiproteiini auttaa syöpäsoluja selviytymään kemoterapiasta, rokotteella voi olla sama vaikutus)

https://www.researchgate.net/publication/378869803_US_-Death_Trends_for_Neoplasms_ICD_codes_C00-D48_Ages_15-44
(15-44 vuotiaiden kuolleisuudessa USA:ssa havaittavissa uusi ilmiö vuodesta 2021 lähtien, nopeat kuolemaan johtavat syövät)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1936523320303065
(Koronaviruksen S2 piikkiproteiini vaikuttaa kasvainproteiinien p53 ja BRCA kanssa: in silico -tutkimus, huom. piikkiproteiini on myös se viruksen osa, jota mRNA rokote saa elimistömme tuottamaan, joten tutkimus liittyy mahdollisesti myös rokotteisiin. Jatkopohdintaa tutkimuksesta: https://jessicar.substack.com/p/s2-of-spike-buggers-up-p53)

https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/23247096241231645
(diagnosoitu harvinainen ja ärhäkkä imusolmukesyöpä koronarokotteen jälkeen, tapaustutkimus)


KUOLEMAT:

https://ijvtpr.com/index.php/IJVTPR/article/view/86
(38 kuoleman analyysit 6 kk, rokotetutkimus)

https://www.frontiersin.org/journals/immunology/articles/10.3389/fimmu.2024.1325243/full 
(rokottamattomat vs. rokotetut kuolleisuus – Rokottamattomien-potilaiden kokonaiseloonjäämisaste oli noin kaksi kertaa korkeampi (p=0.0086). Lisäksi kohortissa täyden rokotussarjan saaneilla COVID-19-potilailla oli suurempi kuolleisuusriski verrattuna niihin, jotka saivat epätäydellisen mRNA-injektio sarjan.)

https://www.rasmussenreports.com/public_content/politics/public_surveys/covid_19_virus_deaths_vs_vaccine_deaths
(Maineikkaan Rasmussen -galluptoimijan selvitys rokote- vs. koronakuolemista USA:ssa)

https://www.researchgate.net/publication/369204376_Is_There_a_Link_between_the_2021_COVID-19_Vaccination_Uptake_in_Europe_and_2022_Excess_All-Cause_Mortality
(kuolleisuuden ja rokottautumistahdin yhteys Euroopassa)

https://correlation-canada.org/covid-19-vaccine-associated-mortality-in-the-southern-hemisphere/ 
(rokotekuolemista eteläisellä pallonpuoliskolla)

https://www.researchgate.net/publication/378869803_US_-Death_Trends_for_Neoplasms_ICD_codes_C00-D48_Ages_15-44
(15-44 vuotiaiden kuolleisuudessa USA:ssa havaittavissa uusi ilmiö vuodesta 2021 lähtien, nopeat kuolemaan johtavat syövät, toim. huom. tämä tutkimus listattuna myös kuolemat -otsikon alla)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC10091442/
Rokotteen jälkeiset kuolemaan johtaneet aivoveritulpat liitetty koronarokotteisiin

https://bmjpublichealth.bmj.com/content/2/1/e000282
(Konekäännös tutkimuksen johtopäätöksistä: ”Ylikuolleisuus on pysynyt korkeana länsimaissa kolmen peräkkäisen vuoden ajan, huolimatta rajoitustoimenpiteiden ja COVID-19-rokotteiden käyttöönotosta. Tämä herättää vakavia huolenaiheita. Hallituksen johtajien ja päätöksentekijöiden on tutkittava perusteellisesti jatkuvan ylimääräisen kuolleisuuden taustalla olevat syyt.”)


Ylikuolleisuus Suomessa näyttäisi alkaneen loppukeväästä 2021, ei vielä vuonna 2020 kun olimme suojatta ilman rokotetta ja tauti kulki läpi maan. Mitä tapahtui vuonna 2021? Oliko kyseessä tuhoisampi koronavariantti, korona-rokotukset, hoitovelka…?


NAISET & LAPSET:

https://www.nature.com/articles/d41586-023-02996-6 
(koronarokotteilla yhteys naisten alapäävuotoihin)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37738335/ 
(odottamattomat alapäävuodot koronarokotuksen jälkeen naisilla, joilla ei ole kuukautisia)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9294036/ 
(Kuukautishäiriöt koronarokotuksen jälkeen -systemaattinen tarkastelu)

https://openpublichealthjournal.com/VOLUME/16/ELOCATOR/e187494452305083/FULLTEXT/
(koronarokotuksen vaikutukset kuukautiskiertoon)

https://www.ajog.org/article/S0002-9378(24)00063-2/pdf 
(rokote-mRNA siirtyy raskauden aikana vauvaan)

https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2024.03.12.24304127v1.full.pdf
(epilepsia-/kuumekouristuskohtausriski 2-5 vuotialla lapsilla koronarokotuksen jälkeen)

https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2024.05.20.24306810v1.full
(Tässä tutkimuksessa kaikki lasten sydänlihastulehdukset esiintyivät koronarokotetuilla. Ainoatakaan ei esiintynyt rokottamattomilla. Vaikka koronarokotteen havaittiin vähentävän koronasta johtuvia sairaalajaksoja, niin laajahkossa tutkimuksessa itse koronaan ei kuollut ainoatakaan lasta kummastakaan tutkimusryhmästä.)


PIIKKIPROTEIINI:

https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2023.09.07.556634v1 
(koronarokotteen piikkiproteiini vaikuttaa mm. K562-solun toimintaan)

https://www.biorxiv.org/content/10.1101/2023.09.07.556634v1 
(piikkiproteiini ja rokotteen vaikutus ihmisen elimistössä)


https://www.europeanreview.org/wp/wp-content/uploads/013-019-2.pdf 
(koronan ja rokotteen piikkiproteiinia elimistössä vielä kuukausien jälkeen)

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/prca.202300048 
(rokotteen piikkiproteiinia löytyy elimistössä vielä kuukausia rokotuksen jälkeen)

https://www.mdpi.com/2227-9059/11/8/2287 
(sekä rokotteen, että viruksen piikkiproteiini on patogeeninen)

https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2024.03.24.24304286v1.full
(Koronarokotuksen aiheuttamia haittoja ja piikkiproteiinia havaittavissa vielä jopa 245 päivää rokotuksesta)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/38024037/
(Rokotteen piikkiproteiinin haitat)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/37243095/
(Toistuva rokottautuminen voi aiheuttaa toleranssia piikkiproteiinia kohtaan)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1936523320303065
(Koronaviruksen S2 piikkiproteiini vaikuttaa kasvainproteiinien p53 ja BRCA kanssa: in silico -tutkimus, huom. piikkiproteiini on myös se viruksen osa, jota mRNA rokote saa elimistömme tuottamaan, joten tutkimus liittyy mahdollisesti myös rokotteisiin. Jatkopohdintaa tutkimuksesta: https://jessicar.substack.com/p/s2-of-spike-buggers-up-p53 toim. huom. tämä tutkimus listattuna myös otsikon SYÖPÄ -alla)

MUUT:

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0033350623002470?via%3Dihub=&utm_source=substack&utm_medium=email 
(rokotteen vaikutus työkykyyn rokotuksen jälkeen)

https://pesquisa.bvsalud.org/global-literature-on-novel-coronavirus-2019-ncov/resource/pt/covidwho-2138820?lang=en 
(yhteys rokotuksen ja MS-taudin välillä)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1344622323000548
(monielintulehdukset ja rokote)

https://www.nature.com/articles/s41586-023-06800-3 
(frameshifting-riski mRNA-rokotteissa)

https://www.spectator.com.au/2023/09/scientists-shocked-and-alarmed-at-whats-in-the-mrna-shots/ 
(rokotteet pitävät sisällään sinne kuulumatonta dna:ta)

https://osf.io/preprints/osf/b9t7m 
(vierasta dna:ta rokotteissa)

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/eci.13998 
(rokotehaittojen todennäköisyys riippuu rokote-erästä)

https://www.mdpi.com/2076-393X/11/11/1642 
(krooninen väsymys ja tahdosta riippumattoman hermoston toiminnan häiriöt rokotteiden jälkeen)

https://phmpt.org/wp-content/uploads/2022/03/125742_S1_M2_26_pharmkin-tabulated-summary.pdf 
(koronarokotteen leviäminen elimistössä, eläinkokeet)

https://www.mdpi.com/2076-393X/12/3/306 
(hartiapunoksen akuutti neuropatia / neuralginen amytrofia koronarokotteen seurauksena)

https://www.cell.com/immunity/fulltext/S1074-7613(24)00092-X?_returnURL=https%3A%2F%2Flinkinghub.elsevier.com%2Fretrieve%2Fpii%2FS107476132400092X%3Fshowall%3Dtrue#secsectitle0035
(Koronarokotebuusterin tehokkuus kyseenalainen – immune imprinting)

https://icandecide.org/v-safe-data/
(Aiemmin salattua rokotehaittadataa julkistettu USA:sta)

https://www1.racgp.org.au/ajgp/2024/april/long-covid-sufferers-can-take-heart
(Long Covid vai Long Vax?)

https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/35084966/
(Rokotteet voivat aiheuttaa harvinaisia Long Covidin kaltaisia oireita)

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8600071/
(Pfizerin ja Modernan mRNA-rokotteissa käytetty teknologiaa, josta voi aiheutua ikäviä seurauksia)

https://www.mdpi.com/2227-9059/12/1/59#
(mRNAn leviäminen elimistössä rokotusten jälkeen)

https://www.frontiersin.org/journals/psychiatry/articles/10.3389/fpsyt.2024.1360338/full
(Koronarokotteesta psykoosi)

https://www.medrxiv.org/content/10.1101/2024.04.27.24306378v1.full.pdf
(Mitä useamman rokoteannoksen on ottanut, sitä todennäköisemmin saa koronan)

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0264410X24001270
(Erittäin laaja tutkimus havaitsi rokotteista hälyttävän määrän vakavia haittavaikutuksia. Jo tällaisenakin hälyttäviä löydöksiä sisältävää tutkimusta pidetään kuitenkin edelleen rajusti riskejä vähättelevänä, asiaa pureksittu tarkemmin täällä: https://www.youtube.com/watch?v=U3dxOzpQXYg)

https://www.mdpi.com/2409-9279/7/3/41
(Konekäännös tutkimuksen tuloksien alusta: Saatavilla olevat tiedot ja data osoittavat, että mRNA-rokote Comirnaty (Pfizer) sisältää DNA-epäpuhtauksia, jotka ylittävät sallitun raja-arvon monisatakertaisesti ja joissakin tapauksissa jopa yli 500-kertaisesti, ja että tämä on jäänyt huomaamatta, koska DNA:n kvantifiointi on suoritettu rokote-erien testauksessa ainoastaan vaikuttavan aineen tasolla. Tämä näyttää olevan menetelmällisesti riittämätöntä qPCR-menetelmää käytettäessä, kuten edellä on selitetty.)

Tutkimustulosten ristiriitaisuus

Olen miettinyt miten tiedemaailma voi olla niin kahtiajakautunut korona- ja rokoteaihepiirien suhteen. Yhdeksi selitykseksi veikkaan tutkimustulosten keskenäistä ristiriitaisuutta, johon todennäköisesti puolestaan liittyy laajalti käytössä olleet ennenäkemättömät tavat esim. luokitella ja tilastoida tapauksia. Koronatilastoinnissa ihmetystä onkin herättänyt esimerkiksi käytäntö, jossa rokotteen antamisen jälkeen seuraavan 14 päivän tai jopa pidemmän ajanjakson sisällä kuolleet on tilastoitu edelleen ROKOTTAMATTOMIKSI kuolleiksi.

ROKOTTEEN TEHOKKUUDEN TILASTOKIKKAILUSTA:

https://wherearethenumbers.substack.com/p/the-very-best-of-cheap-trick (koronarokotteen tilastokikkailusta – vaikutuksia globaalisti tilastoihin ja koronapolitiikkoihin)

https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jep.13900 
(rokotteen tehokkuuslaskelmat ovat perustuneet valheeseen)

https://okaythennews.substack.com/p/science-summary-covid-19-vaccines 
(rokotteiden turvallisuus ja tehokkuusdataa vääristelty tutkimuksissa)

https://newsrescue.com/trust-science-cdc-counts-people-who-died-within-14-days-of-jab-as-unvaccinated/ 
(CDC laskee 14 päivää rokotuksen sisällä kuolleiden henkilöiden kuolemat rokottamattomien kuolemiksi)


TAUTI VAARALLISEMPI KUIN ROKOTE?

Usein kuulee myös väitteen, että ’taudin haitat ovat siltikin pahemmat kuin rokotteen’. Tämä on hölmö väite monestakin syystä. Ensinnäkin väitteen taustalla on ajatus, jossa verrataan havaittujen haittojen määrää rokotteen ottaneista (tämä lukumäärä tiedetään tarkasti) ja taudin sairastaneista (todellinen lukumäärä on arvoitus). Taudin lienee sairastanut jo käytännössä lähes kaikki, suurin osa jopa useammankin kerran, joten tässä tapauksessa taudin sairastaneista puhuttaessa vertailulukuna pitäisi käyttää käytännössä läntisen maailman väkilukua, sen sijaan väitteen tukena käytetään tutkimuksia, joissa vertailulukuna onkin vain koronan vuoksi lääkäriin/sairaalaan hakeutuneiden määrä, joka on murto-osa taudin todellisuudessa kohdanneista. Virheellistä vertailulukua käyttämällä rokotehaittojen suhteellinen osuus jää toki pienemmäksi, mutta tulos ei ole totuudenmukainen. Lisäksi väitteen hölmöyttä lisää faktaksi todistettu tieto, että koronarokote ei estä taudin saamista tai sen eteenpäin tartuttamista. Taudin ja rokotteen vaarallisuuden vertaileminen on lisäksi tällä hetkellä erittäin hankalaa ellei jopa mahdotonta. Niin taudin kuin rokotteidenkaan pitkäaikaishaitoista kun ei vielä voi sanoa oikeastaan mitään varmaa.


KORONAN VAARALLISUUDESTA JA TILASTOINNISTA

Yksi tutkimusten ristiriitaisuutta lisäävä seikka voi tulla myös erilaisista koronan vaarallisuuden arvioinneista. Suuri osa rokotteiden hyötyjä käsitteleviä tutkimuksia pohjaa esimerkiksi rokotteilla säästettyjen ihmishenkien määrän pandemian alussa mitattuun koronaviruksen aiheuttaman taudin kuolleisuuteen. On kuitenkin kertymässä näyttöä, että vuonna 2020, pandemian alussa, koronavirus itsessään ei olisi ollut ainoa tai välttämättä edes tärkein ’koronakuolemiksi’ laskettujen ihmishenkien menetyksien syy, eikä koronavirus siten itsessään olisi ollutkaan niin vaarallinen kuin mitä poliitikot, media ja jopa terveydenhuollon auktoriteetit meille esittivät.

Asian puolesta puhuu osaltaan myös todella korkea tautiin kuolleiksi raportoitujen mediaani-ikä, vuonna 2020 Suomessa 84 vuotta, joka on korkeampi kuin tavanomainen ihmisen eliniänodote.


https://www.researchgate.net/publication/377266988_Excess_Deaths_in_the_United_Kingdom_Midazolam_and_Euthanasia_in_the_COVID-19_Pandemic
(Vuonna 2020 UK:ssa tapahtunut ylikuolleisuus ei tämän tutkimuksen mukaan johtunut koronasta, vaan uuden protokollan mukaan hauraille vanhuksille annetusta Midazolam lääkekoktailista. Seurasi koronakuolemiksi rekisteröity piikki ylikuolleisuutta, joka puolestaan johti koronan vaarallisuuden arviointia mahdollisesti harhaan.)


https://yle.fi/a/3-11433976


KORONAAN KUOLLEET JA PCR-TESTAUS

Vaikka ajoittain koronaan esitetään kuolleen miljoonia ihmisiä ja rokotteilla pelastetun jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä, en itse uskaltaisi vielä veikata montako oikeasti koronaan kuollutta ihmistä maailmassa on ja esim. paljonko se poikkeaa tavanomaisten influenssakuolemien määristä saman mittaisella aikavälillä. Uutta tietoa aiheesta tulee aiheesta nimittäin edelleen lähes päivittäin.

Virallisissa koronakuolemien tilastoissa koronakuolemiksi on tilastoitu kaikki kuolleet, joilla on 30 päivän sisällä kuolemasta löydetty PCR-testillä koronavirusta (=U07.1 -merkintä) tai todettu korona ilman testiä pelkästään oireiden perusteella (=U07.2-merkintä). Koronan oireethan ovat tunnetusti käytännössä samat kuin muilla hengitystie-virus-infektioilla.

Koronatartunnat on todettu pääsääntöisesti nk. PCR-testillä, jossa näyte ajetaan laboratoriossa tietyn määrän monistuskertoja (= nk. ct-arvo) prosessin läpi. Jos näytteessä näkyy jo muutamalla monistuskerralla jälkiä viruksesta, on kyseessä mitä todennäköisimmin tartunta, mutta jos monistuskertoja ajetaan yli 30 tai jopa 35-40, niin luotettavuus on kolikon heiton kanssa samaa luokkaa. PCR-testin käytöstä koronaviruksen tartuntojen testaamiseen onkin esitetty valtava määrä kritiikkiä, koska testi ei tee eroa vanhan jo kuolleen viruksen ja tartuttavan viruksen välille. WHO:n nopeasti omaksuman PCR-testin käytön koronavirustartunnan toteamiseksi mahdollistanutta Corman, et al. tutkimusta on pyydetty vedettävän takaisin erittäin arvovaltaisen tutkijajoukon toimesta. Tutkijat ilmoittavat vakavan huolensa Corman et al:n esteellisyydestä ja viittaa PCR-testin käyttöönottoprosessissa jopa suoranaiseen vilunkiin:
https://resetheus.org/wp-content/uploads/2022/12/corman-drosten-review-report.pdf
https://www.scienceopen.com/document?vid=6d44d0f8-67a7-49e7-8f3c-63bbfb2c91d5

Onkin elefantin kokoinen epäilys, että läheskään kaikki tilastoidut ”koronakuolemat”, eivät olisi olleetkaan viruksen aiheuttamasta taudista johtuvia.

Kuvaava uutinen PCR-testauksen luotettavuudesta on, kun Elon Musk teki saman päivän aikana 4 koronatestiä, joista 2 sai positiivisen ja 2 negatiivisen tuloksen:
https://www.cnbc.com/2020/11/13/musk-says-took-four-covid-19-tests-two-were-positive-two-negative.html


https://www.lapinkansa.fi/kuolleisuusennusteet-olivat-vailla-pohjaa-professo/3028101



TIETEELLISTEN JULKAISUJEN LUOTETTAVUUS KOETUKSELLA

Jo pitkään on tiedostettu internetistä löytyvän tiedon suhteen tarvittavan lähdekritiikkiä. Koronapandemian aikana on kuitenkin tullut tarpeelliseksi ulottaa lähdekritiikki myös tieteelliseen tietoon. Viime vuosina on paljastunut lukuisia skandaaleja tieteellisten papereiden arviointi- ja julkaisuprosesseissa. On ollut silmiä avaavaa myös havaita miten esim. tutkimustulokset asettuvat tukemaan koronarokotekeskustelussa rokotemyönteistä kantaa jos tutkimuksen ’Sponsor’s role’ tai ’Declaration of Competing Interest’ käsittää lääketeollisuudelta tulleita rahoituksia.

Yhtenä arvostetuimmista lääketieteen aviiseista pidetty Lancetkin on ollut useampaan otteeseen myrskyn silmässä:

https://ahrp.org/the-lancet-published-a-fraudulent-study-editor-calls-it-department-of-error/

Tiedekustantaja Wileyn uutisoitiin poistavan puolestaan 11 300 vertaisarvioitua tutkmusta: https://www.theregister.com/2024/05/16/wiley_journals_ai/#:~:text=Hindawi%27s%20journals%20were,its%20Hindawi%20portfolio

Nature esittää artikkelissaan, että tutkimusten mukaan joillakin tutkimusaloilla jopa neljännes kaikesta tieteellisestä kirjallisuudesta voisi olla virheellistä tai valheellista:
https://www.nature.com/articles/d41586-023-02299-w

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *